Kokkolan UA:n 60 vuotisjuhlaralli sai kunnian olla 25-26.9. SM-sarjan ratkaisujen näyttämönä. Kun BMW-rallisarjan Naantalin osakilpailu peruttiin niin myös me päästiin mukaan isompien poikien kilpailuun. Kilpailu oli kaksipäiväinen, lauantaina oli tarkoitus ajaa kuusi erikoiskoetta ja sunnuntaina SM-luokat neljä, me kolme EK:ta. Lauantaina kolme ensimmäistä oli tarkoitus ajaa valoisassa ja loput myöhemmin illalla lisävaloilla. BMW-rallisarjan tilanne oli kärjen osalta todella tiukka ja täällä ratkeaisi myös meidän sarjan kärkisijat. Luvassa oli 1.5 kertaiset pisteet ja paikalle tulikin taas 15 Bemaria.
Meidän matka katkesi kaksi viikkoa aiemmin kotikisassa Urjalassa ajouralla olleeseen isoon kiveen. Rengas meni entiseksi ja oikea etupyörä vääntyi harituksen puolelle. Lindbergit laittoivat meille ehjät renkaat eteen ja KP Koivisto korjasi pyörät oikeaan asentoon. Auto oli taas hyvässä kunnossa Kokkolaan lähdettäessä. Sitten meille taas sattui ja tapahtui. Kun ajettiin auto trailerilta alas, niin ajosilta lähti irti ja auto tippui keulalleen trailerin kulmaan. Puskuri repesi kokonaan irti ja autoon tuli hiukan muitakin kosmeettisia vaurioita. Meidän, Hokkasen ja Tuurin huollot askaroivat puskurin takaisin paikalleen niin että päästiin ajoissa katsastukseen. Suuret kiitokset taas avuista. Näin meillä Bemarisarjassa autetaan toisiamme, mahtava yhteishenki! Katsastus oli todella tarkka, mutta erittäin asiallinen ja me saatiin puhtaat paperit ja lupa startata kilpailuun.
Ykköspätkä oli oikein kiva tie avaukseksi ja melko hyvässä kunnossakin. Oma ajo oli taas aivan liian varovaista ja tunnustelevaa. Alkupäässä tuli vaihdemissi, vinkkelissä meni kolmosen sijaan viitonen päälle ja vasta ankaran veivauksen jälkeen meni ylipäätään mikään vaihde uudestaan päälle. Loppupuolella tuli ysikymppi vastaan melko yllättäen ja meinasi tulla kiire, mutta hyvin se kuitenkin meni. Videolta kun katsoo, niin taisi ennakkomerkki puuttua ja ehkä osin sen takia paikka yllätti.
Meinasi tulla kiire tähän ysikymppiseen. Kuva: Jouni Laakso, samzon.kuvat.fi
Kakkonen, eli Klapuri oli osa viime vuonna ajettua paikallista Ouninpohjaa. Siitä oli lyhennetty alkupään upea ison tien osuus pois, eikä sitä muutenkaan tunnistanut samaksi pikataipaleeksi. Paikoitellen se oli melkoisen huonossa kunnossa. Asvalttiosuus oli muutettu pari kuukautta sitten sepelibaanaksi ja auto upposi pehmeään pintaan leijaillen kevyesti eteenpäin. Miehistö vaan toivoi, että auto pysyy tiellä ja ehjänä. Toisin paikoin nelikkojen oikomat ja revittämät urat olivat pahoja ja imivät autoa puoleensa, eikä muita linjoja oikein voinut käyttää. Meillä ei luonto riittänyt muuta kuin yrittää selvitä läpi. Tuli ikävä Urjalan teitä! Tässä kohtaa voi jo todeta, että Bemareilla ei ehkä kannata jatkossa lähteä SM-kisoihin joukon hännille. HRT:n kisoissa tiet ovat meille paljon paremmassa kunnossa. Kolmosen alussa jouduttiin odottamaan pitkään. Lopulta tuli päätös siirtyä vaihtoehtoista reittiä takaisin Kokkolaan ja kaikki saivat tältä EK:lta laskennallisen ajan. Meillä kaikki oli kunnossa ja tauolla tehtiin vaan normaalit tarkistukset.
Tauon jälkeen ajettiin pimeässä vielä kolme erikoiskoetta. Ykkönen ja kakkonen ajettiin uudestaan ja hiukan pelotti niiden kunto toisen ajokerran jälkeen. Lisävaloilla ei ole päästy ajamaan talven jälkeen, mutta yllättäen niillä näki ihan hyvin ja ajo meni oikeastaan paremmin kuin valoisassa. EK1/4:lla ei tapahtunut mitään merkittävää, hitaasti kiiruhdettiin se läpi. Tosin täsmälleen samassa paikassa kuin ensimmäisellä kerralla meille tuli ihan samanlainen vaihdemissi. Tiestä ei muistanut juuri mitään, ehkä pimeäkin teki maiseman hahmottamisen hankalaksi. EK 2/5:lle lähdettiin varovaisin ajatuksin. Muuten se meni yllättäen ihan mukiinmenevästi, mutta pienen asvalttiosuuden päätteeksi tielle oli noussut pyörivää sepeliä ja asvalttiristeys meni meiltä niin kuin useilta muiltakin pitkäksi. Tosin ihan viime tipassa tai sen jälkeen saatiin kässärillä auto kääntymään ja matka jatkui vain pienellä aikatappiolla. Päivän viimeinen, eli kuutospätkä oli taas pienempää ja teknisempää tietä. Alku meni meiltä vähän unessa pumppaillen, mutta loppua kohden alettiin saada juonesta kiinni. Ajo alkoi taas muistuttamaan rallinajoa! Sitten suunnattiin taas takaisin Kokkolaan ja yötauolle.
Sunnuntaina lähdettiin matkaan Pietarsaaren suuntaan. Nyt tarjolla oli melko pitkiä, parikymmentä kilometrisiä pikataipaleita, ja osin tosi vauhdikkaita. Pitkiä matkoja ajettiin rajoitinta vasten, mutta sitten taas tultiin kimurantteihin talon pihoihin ja teknisiin osuuksiin. Rytminvaihdoksia oli paljon. Pihoihin oli laitettu monin paikoin paaleja ja niiden kanssa onnistuttiin sähläämään vähän liian kanssa. Paalien oletti olevan tiukoissa paikoissa, mutta niitä oli asetettu myös melko suoriin paikkoihin ”pihanurmikoiden suojaksi”. Seiskalla ensimmäinen kymmenen kilometriä oli isoa ja nopeaa tietä, aika hieno osuus, mutta olisi vaatinut enemmän kanttia kuin meillä oli. Tai siis kuskilla, kyllä kartturi olisi halunnut enemmän vauhtia. Loppuosa oli vaihtelevaa, välillä pienempiä teitä ja tiukkoja mutkia, välillä loputtoman pitkiä suoria. Täälläkin sisäpenkat olivat paikoin pehmeitä ja syviä. Mekin tiputiin kertaalleen ja auto oli jo pyörähtämässä, mutta oikeni kuitenkin vihdoin viimein. Tarjolla oli myös pari todella ahdasta takapiikkiä, mitkä meni meiltä kuitenkin hyvin.
Tarjolla oli pitkiä suoria ja tiukkoja käänteitä Pohjalaiseen tyyliin. Kuva: Jouni Laakso, samzon.kuvat.fi
Kahdeksannella erikoiskokeella alku oli taas teknisempää tietä ja loppuosa vähän isompaa ja vauhdikkaampaa. Mukaan mahtui useita pitkiä suoria, joilla mentiin taas rajoitinta vastaan. Ja eteen tuli täysin yllättäen iso, kuulemma lähteen aiheuttama lammikko. Se roiski melkoisen määrän vettä ja kuraa tuulilasiin ja näkyväisyys oli jonkun aika olematon. Lasin putsaus oli vaikeaa, kun huomattiin, että kuskin puoleinen pisipoika oli mennyt tukkoon. Mutta kyllä se siitä taas päivä selkeni ja matka jatkui normaaliin tapaan. Yhden huomiolla olleen siltapaikan jälkeen mentiin sitten kunnolla naruun ja pitkäksi. Tie kääntyi nypyn jälkeen ysikymppisenä oikealle, mutta me mentiin suoraan. Peruuttamalla päästiin taas oikealle reitille, mutta menihän siinä vähän aikaa. Tällä pätkällä ilmeisesti kivi vaurioitti meidän flektiä. Huollossa vika todettiin, mutta matkassa ei ollut varaosaa, eikä sitä olisi ehtinyt vaihtaakaan.
Huollon jälkeen suunnattiin viimeiselle, yhdeksännelle EK:lle. Kilpailun loppuun oli vuorossa taas vähän pienempää ja teknisempää tietä. Matkalla oli pihoja, risteyksiä ja tiukkoja paikkoja. Meille jäi tästä pikiksestä aika hyvät fiilikset jatkoa ajatellen. Ajo meni jo paremmin kuin kilpailun alussa ja auto tuntui oikein hyvältä, lukuun ottamatta flektin kovaa pärinää. Maaliin päästiin ilman isompia ongelmia ja nyt suunnataan katseet kohti ensi kautta.
Välillä oli melko haastavia takapiikkejä! Kuva: Jouni Laakso, samzon.kuvat.fi
Kuva: Jouni Laakso, samzon.kuvat.fi
Kuva: Jouni Laakso, samzon.kuvat.fi
Sarjan mestaruustaistelu oli todella jännittävä. Kolmella kuskilla oli hyvät mahdollisuudet sarjan voittoon ja jokainen kolme oli jossain kohtaa sunnuntaita tilanteessa, jossa uskoi, että maalinajo toisi mestaruuden. Sitten kaikille tuli ongelmia. Sarjajohtaja Parkkiselta meni ohjaustehostin, Hokkasen autossa oli käyntihäiriöitä ja betoniporsaan vääntämä tukivarsi. Ja vielä kuin pisteeksi iin päälle Lejonin bensapumppu sanoutui irti. Parkkinen harrasti ansiokkaasti 40 viimeistä EK-kilometriä voimailua, ja tuli lopulta kilpailussa toiseksi ja otti mestaruuden, Hokkanen oli sarjakakkonen, Laurila nousi hurjalla toisen päivän kirillään sarjan kolmoseksi ja jo voitossa ennen kahta viimeistä pikataivalta kiinni ollut Lejon jäi sarjassa neljänneksi. Bäck ajoi sarjan ulkopuolisena ja voitti tämän kauden päätöskilpailun. Onnittelut kaikille hurjille, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla!
Odotukset SM kilpailun järjestelyistä olivat korkeat. Todellisuus oli kuitenkin osin melkoinen pettymys. Ohjeet olivat ristiriitaisia ja sekavia, eikä kilpailijoiden kannalta asiat toimineet kovin sujuvasti. Reitti oli muuten hieno, mutta tiet menivät paikoitellen huonoon kuntoon. Siitä meidän sarjalaisten pitää ottaa opiksi; näin käy, kun iso joukko nelikoita ajaa meidän edellä ja vielä osan reitistä kahteen kertaan.
Oma sijoitus sarjassa oli lopulta 11/17 ja senioreissa 6/11. Vauhti oli kateissa alkukauden, sitten se pikkuhiljaa parani kauden aikana, mutta vielä pitää kiristää paljon, että päästään edes samalle tasolle missä oltiin vielä 2-3 vuotta sitten. Nyt auto kuntoon ensi kautta varten ja uutta matoa koukkuun!
– Timo ja Olli Saarinen