Lauantaina 11.9. ajettiin Urjalan Urheiluautoilijoiden järjestämä Historic ralli ja sen osana BMW rallisarjan osakilpailu. Bemarisarjassa oli mukana upeat 17 autokuntaa ja se olikin kilpailun suurin luokka. Puitteet ja järjestelyt olivat taas huippuluokkaa. Ja otsikkoon piti toistaa perinteisesti kuinka mahtavat tiet oli taas tarjolla. Suuret kiitokset ja onnittelut järjestäjille!
Meidän edellinen kilpailu oli 12.6. Korpilahdella. Auto jäi sieltä hyvään kuntoon, eikä sille tarvinnut tehdä mitään erityistä. Huono puoli oli, ettei myöskään ehditty yhtään testaamaan ja harjoittelemaan. Matkaan lähdettiin kuitenkin optimistisin ajatuksin ja odotuksin.
Reitti oli todella hieno, nautittavia ja monipuolisia ralliteitä kerta kaikkiaan! Lisäksi mukana oli joitain meille entuudestaan tuttuja pikataipaleita. Tosin aika kultaa tai ainakin muuttaa muistoja. Vaikka tie oli tuttu, niin ei sitä kuitenkaan ulkoa muista, ja se aiheutti paikoitellen turhaa pumppaamista.
Ensimmäinen erikoiskoe oli Lintumaa, nopea ja vaati kanttia. Oma suoritus oli ihan mukiinmenevä. Ainoassa risteyksessä meni vahingossa kolmosen sijaan viitonen päälle, mutta ei siinä juurikaan aikaa mennyt hukkaan. Muuten meiltä suhteellisen puhdas ajo. Ei jääty viimeiseksi, mutta kärjelle hävittiin reippaasti. Ero luokan ykköseen oli noin kolme sekuntia kilometrillä, eli parannusta aiempaan oli reilusti.
Nopeaa tietä. Kuva: Janne Erkkilä
Kakkospätkäkin meni ihan hyvin. Ainoastaan Hintun kaatopaikalla menetettiin aikaa, mutta muuten ajo tuntui sujuvan ja auto pelasi hyvin. Tauko oli Urjalan Nesteellä, mutta meillä ei rutiinitarkastusten lisäksi ollut mitään huolia.
Tauon jälkeen jatkettiin matkaa ja kolmospätkästä sanoin kyselijöille, ettei ole mitään hajua millainen tie on. Mutta sulkupuomilla Olli huomasi tienviitan ja totesi, että taitaa meillä täältä kuitenkin olla muistoja. Tiehän oli Pappilan tie millä aikanaan treenipätkänä tuli Bemari kaadettua kertaalleen. Ajo lähti aika varovasti liikkeelle, kun nyt erikoiskoe alkoikin yllättäen jo isommalta tieltä ja aiheutti pientä hämminkiä ja epävarmuutta. Sitten alkoi tuttu osuus. Tultiin siihen kaatopaikkaan ja talon pihassa edellisessä mutkassa oli paaleja tehden kurvista yllättävän tiukan. Ojaanhan siitä valuttiin noin kolmenkymmenen metrin päähän siitä, mihin aikanaan kaadettiin. Onneksi kuitenkin päästiin ylös ja jatkoon. Aika oli taas verrokkeihin nähden tutulla tasolla.
Nelospätkästä ei ihan oikeastikaan ollut meillä mitään aiempaa kokemusta. Se oli aivan mahtavan upea rallitie. Alku oli rytmikästä loikottelua, mutta loppua kohden mutkat olivat tiukempia ja sisälsivät muutaman yllärinkin. Pari tuplahyppyriä, yksi linjavikainen ja pari kiristyvää mutkaa ainakin jäivät mieleen. Seuraava huolto oli rallin keskuspaikassa Toijalan ABC:llä. Meillä taas huolet vähissä ja mieli iloinen.
Viitospätkä oli sitten todella tuttu. Vanhempien mökki oli aikoinaan Kotkajärven toisella puolella ja näitä teitä käytettiin usein. Ajoin tämän pätkän ensimmäisen kerran rallissa vuonna 1977, kyseessä oli 1. Viidennumeroralli. Silloin nypyt olivat terävämpiä, nyt niitä oli madallettu ja vauhtia pystyi pitämään yllä. Ajo meni meiltä mainiosti, ja yritystäkin lisättiin aimo annos. Kaikki meni tosi hyvin melkein loppuun asti. Sitten tiukan mäen kumpareen peittämän mutkan takana oli noussut ajolinjalle pään kokoinen kivi. Osuman jälkeen auto veti heti rajusti oikealle, tuli sitten ilmeisesti penkan heittämänä takaisin tielle, ja sama toiseen kertaan. Autosta oli tullut ohjauskyvytön. Tai oikeastaan itseohjautuva, mutta jollain halpaohjelmalla toimiva versio. Pakko oli jättää muuten hyvin sujunut kilpailu kesken.
Tarkat ajolinjat piti olla. Kuva: Simo Päivärinta
”Tie oli tuttu, mutta kivi ei”, kommentoi Timo Savolainen. Kuva: Timo Saarinen
Kokonaisuutena meillä oli keskeytyksestä huolimatta oikein kiva rallipäivä, ja oltiin ylpeitä ja iloisia kun kaikki muutkin kehuivat järjestelyjä ja teitä vuolaasti!
– Timo ja Olli Saarinen