Saaristen kauden lopetus oli ”kuuma kisa”

BMW Rallisarjan päätösosakilpailu ajettiin NIBE Rantarallin yhteydessä lauantaina 19.9. Muistissa on aiempien Rantarallien nopeat ja hienot tiet ja niitä nytkin odoteltiin. Sääkin suosi ja tarjolla oli ihanteelliset olosuhteet syksyiseen kilvanajoon.

Meidän autoon oli tehty kaikki mitä on keksitty ja osattu, että viime kisoissa vaivanneet lämpöongelmat selätettäisiin. Ja testeissä on näyttänyt hyvälle. Pyörätkin on saatu edellisen kisan jäljiltä oikeaan asentoon. Olli pääsi taas kartturiksi ja odotukset olivat positiiviset.

Ensimmäiseksi oli tarjolla perinteinen Seijainen. Mekin on ajettu se moneen kertaan, mutta harmillisesti aina eri suuntaan kuin nyt. Yllättävän hankalaa oli, kun oli muistavinaan tien, mutta ”käänteisenä” se ei oikein vaan toiminutkaan. Ja voi harmitus, lämmöt alkoivat kaikesta huolimatta taas nousemaan punaiselle. Pätkän loppupuolella sitten muisti petti meiltä molemmilta: me olimme sitä mieltä, että tie menee oikealle ja siinne kurvattiin. Siinne meni kuitenkin vain pihatie ja oikea reitti kääntyi vasemmalle. Ei ehditty muuta tekemään kuin ajamaan suoraan liittymien välistä pellolle tekemään kunniakierros. Ei nyt ihan mieltä ylentävä alku kisalle.

Videoklippi: https://jonttulehtinen.kuvat.fi/kuvat/2026/45.mp4
Kuvaus ja editointi Joonas Lehtinen.

Kakkospätkällä sitten ohjauksen tuli jotain ihmeellistä vikaa. Auto alkoi vaeltelemaan hankalasti ja ohjaukseen tuli iso klappi. Matkaa kuitenkin jatkettiin, mutta ei nyt ihan täydellä rallivauhdille uskallettu enää ajaa. Ja lämmöt nousi silti jokaisella kiirustaipaleella ihan tappiin. Siirtymällä ne aina tasoittui, ja viimeisellä pätkällä auto jo keitti. Otsikkoon viitaten ”kuuma kisa” tarkoitti sitä, että jouduttiin moottorin lämpöjen tasaamiseksi ajamaan koko päivä lämmityslaite täysillä ja autossa sisällä oli todella, todella kuuma.

Nyt pitää saada auto taas oikeasti kuntoon. Tämä kausi meni totaalisesti pieleen teknisten ongelmien vuoksi. Ensi kaudeksi BMW Rallisarja siirtyy ajamaan yhteistyössä HAMUN kanssa 12 vuoden HRT kauden jälkeen. Syy on se, että HRT:ssä ei ajeta talvella kuin yksi kilpailu ja sarjassa halutaan kolme kesä ja kolme talvikisaa, mitkä HAMU:ssa on tarjolla.

Ensi kautta odotellessa

– Timo ja Olli Saarinen