BMW-rallisarjan viides osakilpailu ajettiin Kyläseppärallin yhteydessä Petäjävedellä 21.9 lauantaina. Kilpailu oli hienosti järjestetty, ilma oli kaunis ja tiet olivat aivan mahtavia, vanhoja Jyskälän pätkiä. Bemareita oli nyt mukana kuusi ja jaossa hyviä sarjapisteitä. Oma sijoitus on jo vakiintumassa sarjan pronssille, mutta voitosta taisteltiin toisissaan Laurilan ja Mäntysen kesken.
Meidän auto oli edellisen kisan jäljiltä hyvässä kunnossa eikä vaatinut kuin perushuollon. Harjoittelemaan tai testaamaan ei ole ehditty lainkaan, mutta hyvällä mielellä ilmoittauduttiin mukaan. Sitten asiat alkoivat vastustaa. Olli sai Koronan, eikä viimetipassa tahtonut löytyä korvaajaa. Lopulta Rauno ”Natsu” Makkonen lupautui mukaan. Olihan Natsu Timon kartturina koko kauden 48 vuotta sitten – ja nyt taas kartturin tehtäviin. Aika paljon tarvittiin säätöä, että hän pääsi kotoaan Tallinnasta piipahtamaan muistelemaan pelkääjän hommia.
Kun kaikki järjestelyt oli saatu kuntoon, lähdettiin reitille. Ensimmäiseksi legendaarinen Urria hyppyineen. Ihan ei kaikki lähtenyt sujumaan suunnitelmien mukaan, mutta nautiskeltiin silti upeasta pätkästä. Kun homma ei lähtenyt niin sanotusti putkeen niin päätettiin vaan ajella ja nautiskella. Kellohan ei oikein tykännyt, mutta varmasti tietä pitkin edettiin. On se Urria vaan melkoinen kokemus näinkin. Todella nopea ja ne hypyt! Tosin pahimpiin otettiin vauhdit pois, ettei autovanhus hajoa käsiin.
Kakkospätkä oli myös kuuluisa Jyskälän pikis, eli Parkkola. Vauhtia ei ollut yhtä paljon kuin Urriassa, mutta mutkia ja hyppyjä oli sitten enemmän kuin laki sallii. Koko ajan oli yhtä vuoristorataa ja tie kääntyili jyrkästi. Niin oli vaikea pätkä, että totesin, että tätä ei olisi edes osattu nuotittaa niin että kartturi olisi ehtinyt lukea nuotteja siinä tahdissa, kun tapahtui. Hiukan päästiin parempaan vauhtiin, mutta kärjelle jäätiin reilusti. Kärki ajoi todella kovaa monelle tutuilla teillä ja taistelu oli ankaraa.
Tauolla huomattiin, että vasen etuvilkku oli jäänyt matkan varrelle. Muuten kaikki oli kunnossa ja tankattiin vain auto ja kuskit.
Kolmospätkä oli tutun kaavan mukainen. Tarjolla oli nyt lyhyehkö Halinen. Se se vasta olikin vaativa, yllätyksiä riitti lähes jokaisen hypyn jälkeen. Täällä sitten sarjatilanne muuttui rajusti, kun Laurila kaatoi autonsa niin että se päätyi pohja edellä kuusikkoon. Meillekin tämä jäi viimeiseksi koitokseksi. Rajuja rytkyjä oli paljon ja jossain niistä auto sai sen verran siipeensä, että oli pakko jättää kaksi viimeistä kiirustaivalta kiiruhtamatta.
Loppupätkillä vielä Pousi kaatoi johtoasemasta ja kuudesta lähteneestä vain kolme selvisi maaliin asti. Mäntynen voitti ja Korkalat, isä Ismo edellä ja poika Patrick heti vanavedessä toiseksi ja kolmanneksi. Tosi kiva, että muitakin isä-poika harrastajia on mukana!
Kaikkineen tämänkertaiset tavoitteet toteutuivat. Saatiin erinomainen nostalgiamatka ja saatiin nautiskella aivan mielettömistä ja kuuluisista pikiksistä!
– Timo Saarinen