Saarisilla keskeytys Autoglym Rallissa

BMW-rallisarja jatkui 18.6. Autoglym Rallissa, keskuspaikkana toimi Sappee. Mukaan lähti tusina BMW-rallisarjalaisia, mukana taas yksi uusi kasvo, ja yksi ”paluumuuttaja”, eli Mika Salomaa/Mikko Sipilä ja Ville Suominen/Antti Will. Luvassa oli hienoja vanhoja Jyskälän pätkiä. Sään suhteen sen sijaan sekä ennusteet että toteutuma olivat heikot.

Me ehdittiin saada viime tipassa moottoriongelmat selätettyä ja muutenkin auto kuntoon. Testaamaan ei sentään ehditty, mutta uudet renkaat saatiin alle. Aiemmat kokemukset tästä rallista olivat mollivoittoisia. Timo kaatoi 2016 Escortin 2 km ensimmäisen pikataipaleen lähdöstä ja 2019 Olli keskeytti Escortilla kytkinongelmiin luokkajohdosta kilpailun loppuvaiheessa. Me uskottiin, että vanha sanonta ”ei kahta ilman kolmatta” on vuonna 2022 jo historiaa ja lähdettiin matkaan täynnä uskoa ja toivoa!

Ensimmäinen pikataival oli melko nopeaa ja isoa tietä missä oli paljoin irtonaista sepeliä. Välillä linja karkasi pitävästä urasta ja aiheutti hiukan ongelmia. Ajo alkoi tunnustellen ja varovaisesti. Pikkuhiljaa homma alkoi sujua vähän paremmin ja nopeasti selvisi, että moottori oli aivan eri maata kuin aiemmin. Oli ihan mahtavan hienoa ajaa, kun konehuone vastasi kuskin pyyntöihin! Molemmat oltiin innoissamme ja loppua kohden homma alkoi mennä jo ihan kivasti.

Kakkospätkä alkoi selvästi mutkaisempana kuin ykkönen. Auto tuntui taas paremmalta, kunnes aika alkupäässä jarrujen teho alkoi hiipumaan. Pari kertaa roikuttiin, ja sitten jarrut hävisivät kokonaan. Ajettiin kuitenkin hissukseen pätkän maaliin, mutta keskeytys oli pakollinen; jarruttomalla autolla rallin ajaminen ei oikein suju! Harmi kun auto muuten toimi vihdoin niin kuin pitääkin.

Talleilla selvisi, että jarruletku oli jossain vaiheessa vääntynyt niin että vetoakseli oli hangannut sen puhki. Pikkuvika ja helppo korjata niin taas päästään uusiin seikkailuihin! Kiitokset jälleen avuista ja neuvoista moottorin kanssa Seppo Hariselle, Rauno Natsu Makkoselle ja Sami Laurilalle, sekä Kalle Ohmalle, joka myös hoiti huoltohommat tuttuun ja varmaan tapaan!

– Timo ja Olli Saarinen

Video: JENT Motorsport Video